Pelastus, liuskat 6-15

Tarinaa on kirjoitettu kokonaisuudessan 15 sivua. Valitettavasti 5 liuskaa enempää ei ole enää tallessa.

Finnish Science Fiction [#1] (1982):n etukannessa on katkelma noilta puuttuvilta sivuilta:

--- päänsä --- alls ja näin sy --- [yh]distyvät, vieläpä ---ta valuva neste yhtyi maso- --- nan yhteiseen "sylkinesteeseen [vä]rjäten sen punavihreäksi ---n punaisen voittoiseksi. ---a käänsi päänsä oikein päin --- [py]yhki naaraan turvan nesteen --- asti omalle turvalleen. Sen ---sen naaras nuoli vielä uroksen ---an puhtaaksi. Masot asettuivat ---aisin levolle kuin mitään ei olisi ---ut tapahatunutkaan. Me teimme samoin.

• • •

Heräsin tao.4:n aikaan eli runsaat puoli tuntia yli kota.0:n. Sorja heräsi pari minuuttia myöhemmin. Syötyämme lähdimme jatkamaan matkaa. Loput 192 kilometriä taitoimme nelässä tunnissa ja seitsemässä minuutissa eli olimme perillä kota.3 tao.2:lta.

Urdugin rajojen sisäpuolelle päästyämme olimme suunnistaneet koiliseen ja näin ollen lähestyimme Pudharin länsirajaa. Päämäärämme ei ollut em. raja vaan rajan tuntumassa, Uraugin puolella, sijaitseva Comalin kaupunki. Comalin kaupunki seisoi nyt edessämme ja se oli kuin kytevä hiilikasa, ei kuitenkaan poikennut Sorjan kotikaupungista sen enempää kuin oman saunanpesä eroaa naapurin pesästä. Sorjan mielestä sillä kuitenkin oli omat "tunnustuspisteensä", mutta hän ei kuitenkaan pystynyt sanomaan niitä. Kokemus osoittaa, kokemus osoittaa.

– Kaiken on tapahduttava hyvin no[peasti.] Ratsasta perässäni, tiedän [ra]kennuksemme sijainnin. ---me masot hurjaan ---in tuntino- --- tai ---

--- kuin li--- kirjoituskieli ---ran kirjoituskielis--- [kir]jaimet olivat suurikokoisia --- kirjoitettu aina kyseisen paikan puolelle maastokuvan ja lasimaisen kannen puoleen väliin. Ilmaan?

Meidän ei tarvinnut nousta ratsailta ja näin se kävi nopeammin. Vihdoin Sorja kutsui minut luokseen. Hän osoitti sormellaan paikkaa, jonka hän sanoi olevan se etsitty. Yritin parhaani mukaan painaa ympäristöä mieleen.

Viimein olimme valmiit lähtemään. Mutta masoni ei ollut samaa mieltä. Se teki 180° käännöksen ja lähti kiihtyvään laukkaan, jalat liian nopeasti kiihdytyksestä lipsuen, kohti huoneen vastakkaista seinää (olimme aivan huoneen toisessa päässä).

Toiseen huoneeseen päästyämme ymmärsin sen aikeet. Huoneen keskivaiheilla näin pakenevan ludlumilaisen. Aikaisemmin en ollut yrittänyt estää masoni etenemistä, mutta en enää ollut kiinnostunut sen aikeista. Tahdoin takaisin, aluksi kauniisti pyytäen, sitten käskien. Siitä huolimatta maso saavutti pakenevan henkilön – katseemme kohtasivat kerran mut[ta] vain kerran ja maso seivästi tytön silmieni eteen! Mason sarvi uppos[i] tytön kasvoihin valtaisalla nopeu[della.] Sen kivikova otsaluu murskasi tyt[ön] pään kahdeksi tunnistamattomaksi möykyksi. Minä häntä tuskin oli[sin] voinut tuntea, enhän tuntenut L[udlu]mista muita kuin Sorjan.

Sorja oli tullut perässä ja [näh]nyt kaiken. Mitään ei ollut [enää?] tehtävissä. Hän laskeutui r[atsunsa selästä?] ja kyyristyi ruumiin puoleen[. Hän?] irroitti tämän vasemmasta k[ädestä?] ---ustan laitteen, joll--- – ja itseäsi ---

[Loppukaneetti]

Pelastus, liuskat 6–15